image

Olen paljasjalkainen riihimäkeläinen, ja työskentelen vanginvartijana Riihimäen vankilassa. Olen aina ollut innostunut liikunnasta ja lapsesta lähtien melkein laji kuin laji on kuulunut valikoimaan. Olen myös soittanut pianoa, ja musiikkiluokka Eteläisellä koululla jätti lähtemättömän kipinän musiikkiin. Aikuisempana olen nauttinut muustakin kulttuuritarjonnasta monipuolisesti.

Jalkapallo on aina ollut päälajini, ja pelaan edelleen Riihimäen Palloseuran edustusjoukkueessa. Peliurani aikana olen myös edustanut useampia vuosia mm. FC Hämeenlinnaa ja Hyvinkään Palloseuraa. Urheilun kautta olen päätynyt moniin muihinkin tehtäviin, kuten seuran hallitukseen, lajiliiton työvaliokuntaan ja puolueen liikuntapoliittiseen työryhmään. Parasta on kuitenkin päästä ohjaamaan lapsia ja nuoria sekä järjestää erilaisia tapahtumia harrastusten parissa. Näihinkin on onneksi riittänyt välillä aikaa oman pelaamisen, harjoittelun ja muiden toimien lomassa. Itselläni on lapsuudesta paljon hyviä muistoja niin kentiltä kuin katsomoista. On hienoa olla mukana luomassa ikimuistoisia elämyksiä seuraavillekin sukupolville. Samoja asioita tulee mietittyä paljon myös isän roolissa.

Tavoitteenani on, että saamme kaikki suomalaiset liikkumaan terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävästi.

Ihmisten hyvinvointiin vaikuttaa moni asia. Suomessa hyvinvointi on onnistuttu turvaamaan monin osin, mutta maailman muuttuessa edessämme on yhä uusia haasteita. Kunnissa laadukkaat hyvinvointipalvelut edellyttävät motivoitunutta henkilöstöä ja aktiivista yhteistyötä eri tahojen kanssa. Yhteiskunnan tukiverkostojen täytyy olla kunnossa kun yksilön taakka käy liian raskaaksi. Heikoimpien ääni ei aina kanna tarpeeksi, joten päättäjien on juuri siksi tärkeää kuulla ja kuunnella. Itse olen elänyt suuren osan elämästäni erityistä tukea tarvitsevan ihmisen kanssa, ja oppinut lapsesta pitäen huolehtimaan myös toisista.

Tavoitteenani on, että pystymme luomaan hyvinvointia kaikille.

Päättäjänäkin olen joukkuepelaaja ja tottunut yhteistyöhön kaikkien toimijoiden kanssa. Uskon, että näin toimimalla pääsemme kansalaisten kannalta parhaisiin tuloksiin. Erilaisista poliittisista näkökulmista huolimatta voimme saada aikaan hyviä päätöksiä, kunhan keskusteluyhteys säilyy. Kokemukseni mukaan hyvä päättäjä kykenee myös kompromisseihin. Päättäjänä olen asioihin perehtyvä, määrätietoinen ja erilaisia arjen haasteita ymmärtävä.

Tavoitteenani on, että teemme päätöksiä yhteistyöhön ja tutkittuun tietoon perustuen.

Hyvinvointi. Oikeudenmukaisuus. Turvallisuus. Optimismi. Tulevaisuus.

Tällä hetkellä toimin kaupunginvaltuutettuna, Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajana sekä kaupunginhallituksen jäsenenä Riihimäellä.
Muita luottamustehtäviäni:

  • Kanta-Hämeen pelastustoimen pelastuslautakunnan varapuheenjohtaja
  • Osuuskauppa Hämeenmaan hallintoneuvoston jäsen
  • Riihimäen Sosialidemokraatit ry:n varapuheenjohtaja
  • Vankilavirkailijain Liiton Riihimäen osaston varapuheenjohtaja
  • SDP:n liikuntapoliittisen työryhmän jäsen