Tällä hetkellä työpaikkojen kahvipöydissä ja sosiaalisen median alustoilla käydään juupas eipäs -keskustelua päivän polttavasta aiheesta. Kyseessä on tulevat linjaukset opetuksen järjestämisestä tänä keväänä. Asia koskee suurta osaa suomalaisista hyvin konkreettisella tasolla, joten on ymmärrettävää, että mielipiteitä löytyy yhdeltä jos toiseltakin.
Omia mielipiteitään ovat tuoneet myös monet asiantuntijaryhmät ja edunvalvontajärjestöt. Opettajat eivät näe järkevänä koulujen avaamista lähiopetukselle enää tänä lukukautena. Lastenlääkäreiltä puolestaan on tullut näkemys, että lähiopetukseen pitäisi palata jo toukokuussa. Vastakkaisia mielipiteitä esittää kaksi erittäin arvostettua ammattiryhmää. Molemmat korkeakoulutettuja ja kansainvälisessä vertailussa maailman huippuluokkaa olevia. Ymmärrystä löytyy varmasti molemmilta puolilta ratkaisun eri vaikutuksiin, arviointi vaan tehdään hieman eri näkövinkkeleistä. Paha on lähteä kritisoimaan kumpaakaan. Onneksi ei tarvitsekaan, jätän kritisoinnin muille.
Jo tässä vaiheessa on selvää, että hallitus tulee tekemään huonon päätöksen, riippumatta siitä, mitä se päättää. Päätöstä tullaan kritisoimaan kovaäänisesti ja kovin sanankääntein. ”Hallitus uhraa lapsemme avaamalla koulut!” tai ”Hallitus uhraa lapsemme pitämällä koulut kiinni!” Tämä keskustelu nähtiin jo silloin, kun historiallinen maan sisään pystytetty raja liikkumisrajoituksineen päätettiin avata.
Silloin kun päätökset koskee lapsia näin suoraan, niitä arvioidaan erityisen tarkasti. Niin itse päätöksentekijöiden kuin muidenkin kansalaisten puolesta. Hallitus oppositio -asetelmassa on luonnollista, että oppositio haastaa ja kritisoi päätöksiä. Näin tekevät kaikki vuorollaan. Tyyleissä on toki eroa. Piristävää on aina kun oppositio löytää yhteisen näkemyksen hallituksen kanssa, jolloin koko päätöksentekojärjestelmä saa uskottavuutta. Nämä hetket ovat melko poikkeuksellisia. Nyt eletään poikkeusaikaa, joten tällaista yhteisymmärrystäkin on jo nähty.
Moni taho on jo lyönyt kantansa julkisesti lukkoon, ja on valmiina kommentoimaan siltä pohjalta myös päätöksen jälkeen. Taustalta löytyy myös tahoja, jotka ovat kirjoittaneet valmiiksi vain tuon alun ”Hallitus uhraa lapsemme…”, ja lisäävät loppuosan sen mukaan mitä hallitus päättää. Sitten sitä jaetaan Seppo67528 yms. nimimerkkien toimesta mahdollisimman montaa kanavaa pitkin. Tämä ei välttämättä ole vaarallista. Some-vaikuttaminen on jo tullut osaksi nykymaailman menoa, ja niillä on vaikutettu maailmalla isompiinkin asioihin lähivuosina.
Suomessa sananvapaus on laajempaa kuin koskaan, ja äänensä voi saada paljon helpommin kuuluviin kuin aikana ennen internettiä. Täytyy muistaa, että meillä on tälläkin hetkellä merkittäviä valtioita, joissa mielipiteitään ei voi tuoda vapaasti julki, tai niiden esittäminen voi olla vähintäänkin vaarallista.
Tärkeää on se, miten kansa tietotulvaa käsittelee. Medialukutaidon merkitystä on hyvä painottaa.
Koulukeskustelussa vaihtoehtoina on esitetty nuo juupas ja eipäs. Todellisuudessa tässäkin asiassa vaihtoehtoja on enemmän. ”Eipäs” ei ole tälläkään hetkellä ihan totta, sillä osa lapsista on käynyt lähiopetuksessa koko poikkeustilanteen ajan. Toisaalta jos koulut avataan, ne eivät välttämättä avaudu kerralla kaikille.
Yksi yleisimmin esitetty peruste etäopetuksen jatkamiselle on se, että kahdella viikolla ei ole opetuksen kannalta mitään merkitystä. Tähän on helppo yhtyä ihan peruskoulupohjaltakin, eikä kukaan tohdi olla eri mieltä. Itsellä tulee mieleen, että minkälaisella ajalla opetusta suomalaisessa peruskoulussa on merkitystä? Jos kahdella viikolla ei ole, niin onko kolmella, entäpä neljällä…? Ja kuka sen määrittelee? Samalla voisi kysyä, että minkälaista merkitystä on viiden kuukauden yhtäjaksoisella ajalla ilman lähiopetusta tai koulukavereiden näkemistä? Millä mielin oppilashuollon näkökulmasta päästetään lapset kesälomalle, jos heistä ei ole kuultu viikkoihin? Mitäs jos se koulu ei olekaan vaan kahta viikkoa auki? Tässä tilanteessa varmasti mietitään myös kesäkuun hyödyntämistä.
Meidän tavallisten pulliaisten on helppo muodostaa kanta yksioikoisesti. Kateeksi ei käy hallitusta, joka joutuu ottamaan huomioon kaikki suorat ja välilliset vaikutukset, joita ei voi etukäteen varmaksi tietää. Epidemian hillitseminen, opetuksen toteutuminen, sosiaaliset vaikutukset, talouden kantokyky, työntekijöiden oikeudet, perustuslaki… Niin, päätöksissä pitää myös noudattaa lainsäädäntöä. Jotain säätöjä lakeihin on saatu tehtyä nopeastikin, kun epidemia alkoi levitä. Se että kaikkia lakeja ei voi muuttaa ihan lennosta, turvaa meidän kaikkien oikeuksia myös kaikkein haastavimmissa oloissa.
Rajoitusten purkaminen on joka tapauksessa edessä. Se saattaa aiheuttaa pelkotiloja niin kauan kuin virus jyllää jollain tasolla keskuudessamme. Samoin nykytilanne lienee kamala niille lapsille, jotka eivät ole kotioloissaan saaneet sellaista kontaktia aikuiseen, jota koulu on aiemmin pystynyt suomaan. Kamala se on myös niille yrittäjille ja työntekijöille, jotka joutuvat laskemaan kuinka pärjätä tulojen romahdettua. Tällaisessa tilanteessa on niin monta eri näkökulmaa, ja viime kädessä jokaisella on se oman perheen näkökulma. Ihmisiä kun olemme.
Hallitus vastaa eri alojen asiantuntijoita kuunnellen päätöksistä ja kerää näkökulmat yhteen. Ollaan sitten kaikki jälkikäteen viisaita, miten olisi pitänyt tehdä. Tällä hetkellä muualla maailmassa ihmetellään kuinka hyvin Suomessa on onnistuttu. Toivottavasti voidaan täällä Suomessakin olla sitten joskus sitä mieltä.
One thought to “Juu vai ei?”
Punnittu puheenvuoro ! En ole koskaan nähnyt minkään hallituksen yhtä ansiokasta toimintaa. Tosin ei onneksi ole ollut yhtä kamalaa korona-aikaakaan. Sota-ajan ja jälkeisten vuosien tilanteista sen ajan päättäjät selvisivät ajan vaatimusten mukaan.