Ryhmäpuhe Riihimäen kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelyssä 11.11.2019

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat Suuntaan ensin katseen viime vuoden talousarviokokoukseen. Sen avulla voidaan peilata, mitä vuoden aikana on tapahtunut, missä ollaan menty eteenpäin ja missä ei. Vuosi sitten toivoimme, että talousarvioprosessia kehitetään toimivampaan suuntaan. Kiinnitimme huomiota muun muassa talousarvion käsittelyyn lautakunnissa. Kaupunginhallitus oli istunut lähes kaksitoista tuntia asian parissa. Tässä suhteessa ei […]

Lue lisää
Ryhmäpuhe Riihimäen kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelyssä 12.11.2018

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat, Meillä on käsissämme pitkään valmistelussa ollut vuoden 2019 talousarvioesitys. Prosessi on ollut haastava ja vaatinut paljon työaikaa niin viranhaltijoilta kuin meiltä päättäjiltäkin. Toivomme, että talousarviota kehitetään edelleen. Esitystavan tulee olla yhdenmukainen kaikkien hallintokuntien osalta. Samalla tulee lautakuntien käsittelyä kehittää, jotta he pääsevät vaikuttamaan asiaan hallintokuntien osalta. Kaupunginhallitus istui […]

Lue lisää
Juhlapuhe eläkkeensaajille

Tänään Riihimäen Eläkkeensaajien Syysjuhlassa pitämäni juhlapuhe: Arvoisa juhlaväki, hyvät ystävät. Kiitos siitä, että olen saanut tulla tuomaan Riihimäen kaupungin tervehdyksen syysjuhlaanne. Olin aamupäivän Riihimäen Urheilutalolla, jossa useampi sata alle kouluikäistä villitsi itseään ja toisiaankin aina vain vauhdikkaampiin liikuntasuorituksiin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Toivon, että meilläkin on täällä niin hauskaa, […]

Lue lisää
Miten Suomi liikkuu?

Järjestin perjantaina 24.3. keskustelutilaisuuden, jossa aiheena oli liikunta ja urheilu Suomessa ja Riihimäellä. Kanssani keskustelemassa oli mm. kansanedustaja, Valtion liikuntaneuvoston jäsen Ville Skinnari sekä Suomen futsalmaajoukkueen kapteeni, Olympiakomitean urheilijavaliokunnan jäsen Panu Autio. Keskustelun lomassa esitettiin paljon lukuja ja tutkimustuloksia, joten listaan nyt linkkejä ja kuvia aiheita käsitteleviin esityksiin ja julkaisuihin liittyen. Moni esiin nousseista asioista on […]

Lue lisää
Joulupuoti nimeltään Riihimäki

  Tähän aikaan vuodesta moni kokee haasteellisena löytää pukinkonttiin täytettä. Joulupukkia olisi mukava auttaa, mutta tavaroita pyörii nurkissa jo valmiiksi, eikä välttämättä omaan tai toisenkaan kotiin haluaisi lisää. Tai jollekulle on muuten vain vaikea keksiä mitään sopivaa. Itse yritin vuosi sitten toimia tonttuna ja ajattelin hankkia omalle äidilleni lahjaksi Riihimäen kaupungin samana vuonna lanseeraaman seniorikortin, […]

Lue lisää
Totuus liikuntapalvelututkimuksen tuloksista

Luin toimittaja Pia Hermeen jutun Ulkoilureitit ja maauimala ykköspaikkoja Riihimäellä (AP 21.10) perjantain Aamupostista ja huomasin siinä hämmästyksekseni pahan asiavirheen. Jutussa käsitellään mm. kaupungin liikuntapalveluiden teettämää liikuntapalvelututkimusta. Liikuntapaikkamaksujen nousuun liittyen Herme kirjoittaa: “Maksut nousivat viime vuonna, mutta ne eivät kyselyn mukaan ole vaikuttaneet liikunnan harrastamiseen.” Kulttuuri- ja vapaa-aikajaoston 18.10.2016 kokouksen esityslistassa, jota oletan toimittajan pitäneen […]

Lue lisää
Päätöksenteko ja liikuntapaikkamaksut

Laitan tänään 5.1.2015 Aamupostissa julkaistun kirjoitukseni myös tänne, niin näkyy niillekin, jotka eivät Aamupostia lue. On tullut luettua juttu jos toinenkin koskien Riihimäen kaupungin liikuntapaikkamaksujen korotuksia. Asiaa yritetään kovasti kaunistella ja faktojakin vääristellä. Itsekin olen saanut nimeni näihin väärinymmärtäneiden teksteihin, joten kommentoin keskustelua osaltani. Nimimerkin takaa (AP 23.12) kirjoitelleen lukijan mukaan olin Pentti Auvisen kanssa valmistellut […]

Lue lisää